Tapahtumat
Tiltti on auki maanantaisin kello 15-18
Peliklinikan info- ja tukipiste Tiltti on tammi-helmikuussa auki maanantaisin kello 15-18. Maanantaina kello 17 kokoontuu myös pelaajien Kahvitauko-ryhmä. Helmikuun puolivälissä eli 13.2. alkaen Tiltti on auki myös tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 15-18.
Tiltistä saat tietoa ja tukea pelaamisen hallintaan. Jos oma tai läheisen pelaaminen askarruttaa, Tiltti on helppo paikka poiketa selvittämään asiaa.
Tule mukaan pelittömään toimintaan
Tiltissä voit tavata myös ihmisiä, jotka ovat itse selviytyneet peliongelmasta. Heidän kokemuksistaan saattaa olla hyötyä pelaajalle tai heidän läheisilleen.
Voit tulla voi nimettömänä ja aikaa varaamatta. Kahvilassa on mahdollisuus myös rauhalliseen oleskeluun pelittömässä tilassa. Tarjoamme kahvit kävijöille.
Keväällä Tiltin toiminta monipuolistuu
Alkuvuonna Tiltin muuta toimintaa suunnitellaan ja raportoidaan vilkkaasta viime vuodesta. Maaliskuussa on jälleen luvassa teemailta mm. pelaajan talouden hallinnasta.
Tiltti on Sininauhaliiton kehittämishanke Peliklinikalla. Hanke sai hieman haettua vähemmän tukea RAY:ltä täksi vuodeksi, mikä näkyy Tiltin aukioloajoissa tänä vuonna. Jos sinulla on ehdotuksia Tiltin toiminnan kehittämiseksi, kerro niistä paikan päällä tai lähetä sähköpostia.
Lisätietoja
Verkkosivut: www.tiltti.fi
Sähköposti: tiltti@sininauhaliitto.fi


Peliklinikka, Kaisaniemenkatu 2 B, 00100 Helsinki Puhelin: 040 152 3918 