Ajankohtaista
Nuoret pelissä -verkkosivut avautuivat
Rahapelaamisen 18 vuoden ikärajasta kerrotaan uusilla Nuoret pelissä -verkkosivuilla. Tänään julkaistiin myös Nuoret pelissä -tukiaineisto, jota vanhemmat ja muut aikuiset voivat hyödyntää nuorten raha- ja muun pelaamisen kysymyksissä.
Juuri valmistunut Nuoret pelissä -tukiaineisto ja -verkkosivut kannustavat
aikuisia kiinnostumaan nuorten pelaamisesta. Monia nuorten ja lasten vanhempia sekä muita kasvattajia huolestuttaa esimerkiksi digitaaliseen eli kännykkä-,
tietokone- sekä konsolipelaamiseen käytetty aika. Tukiaineistossa annetaankin tietoa sekä alaikäisten raha- että digitaalisesta pelaamisesta.
Nuoret pelissä -verkkosivuilla puolestaan keskitytään rahapelaamisen ikärajamuutokseen. Heinäkuun alussa rahapelaamisen uusi 18 vuoden ikäraja otetaan
käyttöön myös kaikissa rahapeliautomaateissa. Muussa
rahapelaamisessa ikäraja on ollut voimassa jo viime lokakuusta lähtien, jolloin
arpajaislain muutos astui voimaan. Näin alaikäisiä pystytään paremmin suojelemaan
rahapelaamisen haitoilta.
- Ikärajamuutos on erittäin merkittävä.
Alaikäisten rahapelaaminen on ollut yleistä Suomessa. Pelkkä lainmuutos
ei tilannetta kokonaan muuta, vaan tarvitsemme myös asennemuutosta
rahapelaamiseen, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Saini Mustalampi.
Liialliseen raha- ja muuhun pelaamiseen liittyy monia haittoja, joista on hyvä olla tietoinen ja jotka on mahdollista välttää. Näitä ovat esimerkiksi ajan- ja rahankäyttöön, sosiaalisiin suhteisiin sekä yleiseen elämänhallintaan liittyvät haitat.
Lisätietoja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tuottanut tukiaineiston yhdessä Elämä On Parasta Huumetta ry:n Pelitaito-projektin kanssa. Aineisto on nähtävissä verkkosivuilla oheisen linkin kautta.
Aihepiiriin liittyvät Nuoret pelissä -verkkosivut julkaistiin yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön sekä sisäasianministeriön kanssa osoitteessa www.nuoretpelissa.fi. Syksyllä THL:n ja yhteistyökumppaneiden verkkosivuilla julkaistaan myös koulujen vanhempainilloissa tai muissa kasvattajien tilaisuuksissa hyödynnettävissä oleva Nuoret pelissä -diaesitys.


Peliklinikka, Kaisaniemenkatu 2 B, 00100 Helsinki Puhelin: 040 152 3918 